rannekorut

  • Dahlia korusarja on nimensä mukaisesti saanut aiheensa daaliasta, joriinista. Dahlia on ylväs, runsas ja vahva. Mummolassa kasvoi daalioita. Ne olivat kirkkaan punaisia ja kukkien terälehdet kiiltelivät hopeaa ja kultaa, kun niitä katseli läheltä kesäauringossa. 925 hopea rannekoru. Kukkaosan koko 4,2 x 5,4cm. Lankarakenne taipuu 18 ja 20 cm välillä käteen sopivaksi.
  • Hortensia korujen pitsimäisen olemuksen inspiraationa on ollut jalohortensian runsas kukinto. Kesän vaihtuessa syksyyn sen väri muuttuu kasvualustan vaikutuksesta kirkkaista väreistä syksyisiin murrettuihin sävyihin. Myös Hortensian kaulakorun värin voi muuttaa. 925 hopeinen rannekoru 18,5cm kaksinkertaisessa papuketjussa ja papukaijalukolla Riipuksen koko (halkaisija) 19mm
  • Kide korut ovat kulmikkaita ja kolmiulotteisia. Korun särmät ovat kuin jalokivien kiteitä ja talvista lunta. Korun pelkistetty muotokieli ja mattapinta ovat osa arvokasta ja hienovaraista elämänjuhlaa. 925 hopeinen ranneketju 18,5 cm pituisessa kaksinkertaisessa ankkuriketjussa. Riipusosan koko 22 mm x 7,5 mm (x 2)
  • Laineet korusarjan suunnittelun lähtökohtana on ollut Botticellin klassikkotaulu Venuksen syntymä. Laineet ovat ylistys naiseudelle sen kaikissa eri muodoissa. Sen muotokielessä toistuu niin hiusten ja veden kepeät laineet kuin vartalon kaaret.
    925 hopeinen näyttävä, mattapintainen rannekoru. Tuote on nikkelitön. Rannekorun leveys: 24 mm
  • Hopeinen avonainen rannerengas. Marilyn korusarja on ilmava ja näyttävä. Siinä toistuu kiharat sekä tuulet rannalla. Mattapintaiset korut valmistetaan pinnoittamattomasta 925 kierrätyshopeasta Sonkajärvellä. Korusarjaan kuuluu kaulakoru, rannerengas sekä korvakorut. Korusarja sopii erityisen hyvin juhliin tai näyttävään arkeen. ”Marilyn saa pohtimaan, miten kohtelemme ihmisiä, jotka elävät julkisuudesta ja tähteydestä. Mihin henkilökohtaisuus loppuu ja mikä on harkittua bisnestä tai politiikkaa. Marilynin elämää on tallennettu valokuviin. Kuvamateriaalia seuraamalla pääsee yllättävän lähelle ihmisen sisällä tapahtuviin muutoksiin ja tuulten pyörteisiin. Vaikka hänen kiharansa on aseteltu huolellisesti, hän on kuitenkin se sama vapaa, haavoittuvainen ja rakastettava luonnonlapsi, kuin uransa alussa. Hän ansaitsee ihailua omana itsenään.” Rannekorun koko: 18,5 cm Rannekorun leveys: 35 mm
  • Tuohisydämet ovat viattoman sekä kestävän rakkauden symboleita. Ensimmäinen Tuohisydän on valmistettu tuohesta perinteisin menetelmin punomalla. Tuohisydämet toistavat tuohen röpelöisen pinnan ja korut ovat epäsymmetrisiä. Rakkaus ei ole täydellistä. Se on silti parhaimmillaan aitona kaikkine virheineen. Sydämen muotoisista paloista koostuva rannekoru. 925 kirkas hopea. Rannekorun leveys: 10 mm Rannekorun pituus: 18 cm
  • Tuohisydämet ovat viattoman sekä kestävän rakkauden symboleita. Ensimmäinen Tuohisydän on valmistettu tuohesta perinteisin menetelmin punomalla. Tuohisydämet toistavat tuohen röpelöisen pinnan ja korut ovat epäsymmetrisiä. Rakkaus ei ole täydellistä. Se on silti parhaimmillaan aitona kaikkine virheineen. 925 hopeinen sydänrannekoru säädettävällä pituudella. Rannekorun helan koko: 10 mm x 14 mm Rannekorun pituus: 18 / 20 cm
  • Tuohisydämet ovat viattoman sekä kestävän rakkauden symboleita. Ensimmäinen Tuohisydän on valmistettu tuohesta perinteisin menetelmin punomalla. Tuohisydämet toistavat tuohen röpelöisen pinnan ja korut ovat epäsymmetrisiä. Rakkaus ei ole täydellistä. Se on silti parhaimmillaan aitona kaikkine virheineen. Sydämen muotoisista paloista koostuva rannekoru. 925 tummennettu hopea. Rannekorun leveys: 10 mm Rannekorun pituus: 18 cm
  • Viikuna korusarja rakentuu rakkauden ympärille. Ensimmäinen Viikuna valmistettiin näyttäväksi hääkoruksi symboloimaan onnea ja uutta elämää. 925 hopeinen rannekoru Rannekorun leveys 16 mm
Go to Top